sunnuntai 13. helmikuuta 2011

12.2.2011 - ANNELI - Rav. Hämeensilta, Tampere

Perinteikäs Ravintola Hämeensilta…
Sitten toissa vuoden tammikuun ei Anneli ole ollut Hämeensillassa keikalla… nyt oli ja me tietysti mukana! Ensiksi jälleen pienet kokoontumis ajot Orituvan kautta… päälle vielä pienet kaupunki pyöritykset Tampereella sopivaa parkkipaikkaa etsien. Hissillä edelleen seitsemänteen kerrokseen. Siellä meitä odotti todella hienot kaupunki näköalat, aina kuvassakin näkyvä Tammerkoski siltoineen kaikkineen..! :-) Puitteet Hämeensillassa on muutoinkin siistit ja asialliset. :-)) Sitä en ymmärrä miksi ravintolasalin pimein paikka oli se esiintymislava, minne lavan korkeuden sekä ahtauden puolesta ei kunnolla saa orkestereiden omia valojakaan avuksi! :-( Kuvia keikalla otin vain puolenkymmentä noin malliksi. Enempää en viitsinyt häiritä salamaa räpsyttämällä!

Tanssikansaa oli Hämeensiltaan saapunut todella runsaslukuisesti, ja mikä ettei se tuntuu aina yhtä kivalta! Ja meitä innokkaita Anneli fanejakin lähes parisen kymmetä. Kiva että porukat jaksaa käydä kannustamassa Annelia, omaa suosikkiaan... :-DD

Ne kolme kuvaa: tapsukka.kuvat.fi

Hampurilaista ja koira-unta…
Tapasin Annelin jo tuolla aiemmin... alkuviikosta olimme Annelin kanssa meidän "oman" kaupan (CM-tavaratalo-Jyväskylä) hesessä hampurilaisella... Itse asiassa Anneli oli syömässä ja minä vaan kattelin! Mutta kiva oli nähdä meidän touhakkaa ”kalastaja tyttöämme” Annelia näin viikollakin, jee… :-)) 
Lieneekö tuosta edellä mainitsemasta tapaamisesta saanut kimmokkeen seuraavan yön uneeni: Olin jossakin… uskoakseni Annelilla… Anneli oli juuri hommannut itselleen koiranpennun, jonka Anneli unessa nosti esille jostakin vanhan näköisestä puisesta laatikosta, huoneen perältä. Samalla minulle sanoen, ”niin täällähän se on”! Valkoinen pitkäkarvainen koiranpentu juoksi oitis luokseni levittäytyen pitkin pituuttaan eteeni lattialle. Minä samalla myös levittäydyn lattialle mahalleen, kuin sitä koiraa matkien, jalat suorina ja kädet eteen ojentaen! Siinä koiraa paapoessa olin kuitenkin jossakin vaiheessa nukahtanut… heräsin jostakin sohvalta, ja olin edelleen samassa paikassa, kun tyttäreni, tämän ”sihteerikkö Sanna” oli levittäessä hiuksiini jotain valkeaa muotovaahdon tapaista vaahtoa. Annelin samaan aikaan kurkatessa viereisestä huoneesta, että mitähän siellä oikein touhutaan, näin! Heh-hee... selitä nyt tuokin! ;-)))

Saas nähdä tuleeko tässä pahastikin Tapsukalle turpaan, tuolta edellä mainitulta ”sihteeriköltä”, kun laittelen mukaan kuvan hänestä, taannoisesta seitsenkuisesta pikku tytöstä. Aika topakka tyttö! ;-)))



Tapsukka nuottitelineenä…
Anneli aloitteli ”suojaan” kappaleella ja jatkaen niin ikään ensimmäisen levyn kappaleella ”tanssin päivät, tanssin yöt”. Siinä samalla nojaten tyytyväisin ilmein mikrofoonin varteen, ”tää on mun kaveri”! ”Missäs minun kaveri”, sanoin levitellen käsiäni… ”pitää etsiä”, Anneli siihen! ;-) Kuultiin myös tulevan levyn kappaleista ”aivan liian kauan”. ”Seuraava kappale kertoo monista... tai ainakin minusta”… veikeää naurua, ”no enhän nyt enää kehtaa sitä sanoa” Anneli virkkoi edelleen! Häh mutta… ”usko puolet mitä näät, elä mitään mitä kuulet” kajahti soimaan. ;-)) Seuraavaksi Anneli kipaisi hakee jostakin matkassa olleen tuuraaja kitaristin Ernon kätköistä, seuraavan kappaleen ”se on jossain” sanat noin kaiken varalta. Kun nuotti telinettä ei paikalla ollut, piti Annelin hakemaansa sanoituspaperia sovitella pimeeseen lattialle … ”mää voin sitä pitää”, ja näin sain toimia nuottitelineenä, pitäen sanoitusta käsissäni… on muuten aika tärkee homma, ja kerrankin pääsi olemaan avuksi! ;-))
Sitten muutamaan keikkaan kuultiin Annelilta Madonnan musiikkia ”la isla bonita”. Kiva kappale ja ei nyt kovin monelle tule ensimmäiseksi mieleen että Madonnakin käy hienosta tanssi musiikista, mutta näin kuitenkin on! Pojat huuteli taukoo, taukoo… ”otetaan vielä parit”, Anneli siihen päättäväisesti, kun pomon ikään. Hyvä Annelii..! :-) Ja niin pistettiin hauskat humpat vielä soimaan!



Madonna, la isla bonita/ Wikibedia: "la isla bonita"
Toinen setti aloitettiin hienoilla tanssi kappaleilla ”became mucho” ja ”tahdo tietää en”. Jatkoksi kuultiin mukava ja kiva rytminen ”oon juurillain”, hyvä live kappale! Lisäksi kuultiin yhdet omista suosikeistani ”mustat silmät” ja Annelin mahtava tulkinta ”nousevan auringon talo” kappaleesta, sekä viimeksi mainitun parina aika paljon keikoilla toivottu, ”rakkauden muistomerkki”. Setin päätteeksi vauhdikkaat ”hullu yö” ja ”great bals of fire”! Encorena kuultiin ”liian pitkä matka kotiin” ja… niin tosiaan ja tulihan se loppujen lopuksi vielä se ”rauhaton sielu”, kuten Anneli sen meille hymyssä suin kertoili... lue kuitenkin: ”et saa musta emäntää”! Jee… hyvä Annelii..! ;-))
Kiitos Anneli, olet best! :-D
Tapsukka :-)     

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti